Kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvaa, yhä enemmän hiilidioksidia liukenee vesistöihin ja siten vaikuttaa niiden happamoitumiseen. Ihmisen takia mereen joutuu myrkyllisiä aineita, esim. hyönteismyrkkyjä, jotka vahingoittavat riutan eläimistöä. Muoviroskat taas voivat tukahduttaa riutan eläimiä. Öljyvuodot ovat yksi suurimmista ongelmista, vuosina 1987-2002 Suuren Valliriutan alueella havaittiin yhteensä 282 öljypäästöä. Dynamiitti ja syanidi, joita käytetään kalastuksessa, tuhoavat laajoja alueita. Myös kalojen ajaminen verkkoon koralliriuttaa hakkaamalla aiheuttaa vahinkoja. Otsonikatokin on ongelma; UV-säteilyn lisääntyminen vahingoittaa joitain eläimiä matalassa vedessä.
Koralliriuttojen elvyttämistä on tutkittu. Tutkija Rohan Pratt on tehnyt kymmenisen laajaa koetta erilaisista kiinnitysmenetelmistä, joiden tarkoitus on, että hajonneita koralleja on elvytetty elinsiirron tapaisilla korallipalojen istutuksilla. Tutkimus osoitti, että elinsiirrot eivät vahingoita korallia, josta pala irrotetaan, ja useimmat korallilajit ja -yhdyskunnat soveltuvat istutuksiin. Tällä hetkellä Rohan työskentelee yrityksessä, joka on erikoistunut koralliriuttojen elvytykseen. Kun koralliriutta vahingoittuu jossain päin maailmaa, yritys pystyy elvyttämään riutan Rohanin kehittämien menetelmien avulla. Menetelmät tosin toimivat vain pienille alueille, sillä prosessi on hyvin hidas ja työvoimavaltainen.

Kuvassa Suurta Valliriuttaa (en omista kuvan oikeuksia, kuva on haettu Googlen kuvahaun kautta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti